Työntekijän oikeudet
TyöaikaVirossa yleinen työskentelyaika on kahdeksan tuntia päivässä ja 40 tuntia viikossa. Työajat merkitään työsopimukseen. Pääsääntöisesti työviikko on viisipäiväinen. Lauantai ja sunnuntai ovat vapaapäiviä.
Tietoja Viron työaikasäädöksistä saa EURES-portaalin Eläminen ja työskentely-sivuilta ja Viron työsuojeluvirastosta (Tööinspektsioon).
LomaoikeusTyösopimuksen solmineet työntekijät ovat oikeutettuja vuosilomaan. Loman määrä määräytyy työvuosien perusteella ja yleinen määrä on 28 kalenteripäivää vuodessa. Työnantaja maksaa työntekijälle lomarahaa, joka maksetaan kokonaan viimeistään kaksi päivää ennen loman alkamista.
Äitiysloman pituus on Virossa 140 päivää (2011). Lapsen äidille tai isälle voidaan myöntää tämän lisäksi myös vanhempainvapaata siihen asti, kunnes lapsi täyttää kolme vuotta.
Tietoja lomaoikeuksista saa EURES-portaalin Eläminen ja työskentely -sivuilta sekä Viron työsuojeluvirastosta (Tööinspektsioon).
IrtisanomisaikaTyönantajan ja työntekijän tulee ilmoittaa työsopimuksen irtisanomisesta toiselle osapuolelle kirjallisesti.
Irtisanomisaika vaihtelee mm. sen mukaan, kumpi osapuoli on päättämässä työsuhdetta, tapahtuuko irtisanominen tai irtisanoutuminen koeajalla, onko työsuhde toistaiseksi voimassaoleva vai määräaikainen ja miten pitkä työsuhde on ollut.
Tietoja säädöksistä saa EURES- portaalin Eläminen ja työskentely-sivuilta ja Viron työsuojeluvirastosta (Tööinspektsioon).
|