Haku korkeakouluun
Venäläisten valtakunnallinen päättökoe
Venäläisopiskelijoiden haku korkeakouluihin on muuttunut viime vuosina niin, etteivät he enää hae korkeakoulupaikkaa pääsykokeiden kautta. Poikkeuksena on luovien alojen paikkojen haku. Joillakin muillakin korkeakouluilla voi olla oikeus pääsykokeiden järjestämiseen. Muuten valinnat korkeakouluihin tehdään koulun päätteeksi suoritetun valtakunnallisen EGE-päättökokeen (единый государственный экзамен ЕГЭ) arvosanojen perusteella. Päättökoetta voi verrata ylioppilastutkintoon Suomessa. Päättökoe vastaa siis sekä koulun loppukoetta että korkeakoulun pääsykoetta.
Ulkomaalaisilta hakijoilta voidaan vaatia pääsykokeen suorittamista
Ulkomaalaiset, jotka ovat suorittaneet venäläisen EGE-päättökokeen, hakevat korkeakouluun samoin ehdoin kuin venäläisetkin. Muiden on yleensä suoritettava korkeakoulun pääsykokeet tai niitä vastaavat testit. Heidät voidaan myös haastatella ennen hyväksymistä tiedekuntaan.
Aloita hakuprosessi hyvissä ajoin ottamalla yhteyttä suoraan siihen korkeakouluun, josta olet kiinnostunut.
Opetus on pääsääntöisesti venäjäksi, vaihto-opiskelijoille tarkoitettuja vieraskielisiä ohjelmia lukuun ottamatta. Korkeakoulut pyrkivät lisäämään tutkintoon johtavaa vieraskielistä koulutusta.
Suomalaiset, jotka eivät osaa venäjän kieltä riittävän hyvin, voivat hakea opiskelemaan valmistavassa tiedekunnassa. Valmistavan tiedekunnan kaikkien lopputenttien suorittaminen vastaa yleensä yliopistojen mahdollisia pääsykokeita. Lue lisää sivulta Valmistava tiedekunta.
Korkeakoulujen hakuajat vaihtelevat
Korkeakoulujen hakuajat vaihtelevat korkeakoulusta riippuen. Yleensä haku syksyllä alkaviin tutkinto-opintoihin päättyy kesä-heinäkuun aikana.
Perustiedot ulkomaalaisia koskevista hakuajoista, hakuvaatimuksista ja lukukausimaksuista saa yksittäisen korkeakoulun kansainvälisestä yksiköstä tai suoraan tiedekunnista. Nykyisin verkkopalvelut ovat usein myös englanniksi ja muilla kielillä.










