Kuukausi tai pari ulkomailla on hieno mahdollisuus sinulle, joka opiskelet ammatillista tutkintoa. Pääset syventämään ammatillista osaamistasi, parantamaan kielitaitoasi ja toimimaan kansainvälisessä ympäristössä. Vaihdossa oppimistasi asioista voi olla hyötyä myös työpaikan löytämisessä valmistumisesi jälkeen, päätitpä sitten jäädä Suomeen tai suunnata ulkomaille.

Monelle opiskelijalle vaihtojakso ulkomailla on yksi opintojen mieleenpainuvimmista kokemuksista, joten se on tilaisuus, johon todella kannattaa tarttua! 

Työssäoppimista ja opiskelua

Ammatillisessa koulutuksessa lähdetään ulkomaille yleensä työssäoppimaan, mutta koulusta riippuen voit myös opiskella ulkomaisessa oppilaitoksessa tai yhdistää opiskelun ja työssäoppimisen. Ulkomaanjakso hyväksytetään osaksi suomalaista tutkintoasi. Vaihtoon lähdetään yleensä opintojen loppuvaiheessa.

Ulkomaille voi lähteä kaikilta aloilta, mutta vaihtokohteet riippuvat oppilaitoksestasi. Valtaosa kohteista on Euroopassa, mutta kouluilla voi olla paikkoja myös Euroopan ulkopuolelle. 

Oppilaitokset myöntävät tukea tapauskohtaisesti. Apurahan suuruuteen vaikuttavat kohdemaa, vaihdon pituus ja kokonaiskustannukset. Vamma, sairaus tai muu erityistarve ei ole este kansainvälistymiselle. Lisätukea voi saada esimerkiksi avustajan kuluihin tai muihin erityisjärjestelyihin.

Kysy koulustasi mitä vaihtoehtoja sinulle on tarjolla!  Jos opiskelet ammattiin oppisopimuksella, käänny oppisopimustoimistosi puoleen.

Ready for Life: työharjoittelu vastavalmistuneille

Ehditkö jo valmistua etkä enää voi hakea ulkomaille oman koulusi kautta? Ei hätää, voit hakea ulkomaille oman alasi työharjoitteluun Allianssin nuorisovaihdon kautta! 

Ready for Life -harjoittelu on tarkoitettu 18-35-vuotiaille, jotka ovat valmistuneet hiljattain toisen asteen ammatillisesta oppilaitoksesta. Ulkomaanjakson tulee alkaa, kun valmistumisesta on kulunut alle vuosi. Harjoittelijat saavat ulkomaille Erasmus+ -tuen, joka kattaa valtaosan vaihdon kuluista. Harjoittelupaikkoja on Espanjassa, Irlannissa, Italiassa, Ranskassa ja Saksassa.

Tutustu Ready for Life -harjoitteluun Allianssin nuorisovaihdon sivuilta!