Opiskelemaan Sveitsiin
Opetuskielenä Sveitsin korkeakouluissa on saksa, ranska tai italia. Korkeakouluissa on tarjolla myös englanninkielisiä opintokokonaisuuksia, erityisesti maisteri- ja jatko-opintotasolla.Sveitsi ei ole Euroopan unionin jäsenmaa, mutta osallistuu useisiin EU:n koulutusohjelmiin. Sveitsiin voi siis lähteä opiskelijavaihtoon ja harjoitteluun mm. korkeakoulujen Erasmus-ohjelman ja ammatillisen koulutuksen Leonardo da Vinci -ohjelman kautta. Lisätietoja opiskelijavaihdon mahdollisuuksista saat omasta oppilaitoksestasi. Lisätietoa harjoittelusta löydät osiosta Muita väyliä.
Ulkomaalaisten opiskelijoiden määrä lisääntyy
Ulkomaalaisten opiskelijoiden määrä sveitsiläisissä korkeakouluissa kasvaa koko ajan. Vuonna 2010 se oli noin 20 prosenttia koko opiskelijamäärästä, ja osuuden ennustetaan nousevan lähivuosina 25–35 prosenttiin.
Ulkomaalaisia opiskelijoita opiskelee eniten tekniikan alalla, jossa heidän osuutensa uskotaan seuraavan viiden vuoden aikana nousevan lähelle 50 prosenttia. Zürichin ja Lausannen teknilliset korkeakoulut ovat tunnettuja myös Sveitsin ulkopuolella.
Luonnontieteellisen ja kaupallisen alan opinnoissa ulkomaalaisten opiskelijoiden osuus on lähivuosina todennäköisesti noin 40% kaikista opiskelijoista. Myös matkailualalla opiskelee paljon ulkomaalaisia.










