Opiskelu Etelä-Amerikassa

Espanjan kielen sujuva hallinta on yleensä edellytys opiskeluun Etelä-Amerikassa. Brasiliassa portugalin kielen taito on tärkeää. Koko tutkinnon suorittaminen edellyttää opiskelijalta paljon omaa aktiivisuutta. Tietoa opiskelusta on saatavilla yleensä vain maan omalla kielellä. Harva Etelä- ja Keski-Amerikan maa ylläpitää portaaleja, jonne olisi koottu perustietoa opiskelusta. Parhaiten tietoa saa suoraan yliopistojen sivuilta.

Maakortit
Argentiina

Hakeminen

Argentiinassa ei ole yhteishakua. Yliopistoihin haetaan niiden oman ohjeistuksen mukaisesti.

Hakuajat

Hakuajat vaihtelevat ja ne tulee tarkistaa suoraan yliopistosta.

Lukukausimaksut

Julkisissa yliopistoissa ei yleensä ole lukukausimaksuja. Yksityisten yliopistojen maksut vaihtelevat ja ne tulee tarkistaa suoraan koulusta.

Tietoa muualla verkossa

Ulkomaalaisille tarkoitettu virallinen verkkopalvelu jossa laajasti tietoa esimerkiksi opiskelusta, asumisesta, käytännön elämästä ja matkustamisesta.

Opas kansainvälisille opiskelijoille.

Linkit Argentiinan yliopistojen kotisivuille.

Tietoa espanjaksi argentiinalaisten yliopistojen käyttämästä espanjan kielen virallisesta kokeesta.

Argentiinan opetusministeriön sivusto, jolla on tietoa maan koulutusjärjestelmästä.

Brasilia

Hakeminen

Brasiliassa ei ole yhteishakua. Yliopistoihin haetaan niiden oman ohjeistuksen mukaisesti.

Hakuajat

Hakuajat vaihtelevat ja ne tulee tarkistaa suoraan yliopistosta.

Lukukausimaksut

Lukukausimaksut vaihtelevat ja ne tulee tarkistaa suoraan yliopistosta.

Tietoa muualla verkossa

Verkkopalvelussa on tietoa korkeakouluopiskelusta Brasiliassa. Sivustoa ylläpitää Brazilian Exchange Bureau. Sivuston hakukoneessa ei ole mukana kaikkia brasilialaisia korkeakouluja.

Brasilian opetusministeriön ylläpitämässä verkkopalvelussa voit etsiä brasilialaisia korkeakouluja.

Brasilian opetusministeriön verkkopalvelussa on tietoa maan koulutusjärjestelmästä.

Chile

Hakeminen

Yliopistoihin haetaan niiden oman ohjeistuksen mukaisesti.

Hakuajat

Hakuajat vaihtelevat ja ne tulee tarkistaa suoraan yliopistosta.

Lukukausimaksut

Lukukausimaksut vaihtelevat ja ne tulee tarkistaa suoraan yliopistosta.

Tietoa muualla verkossa

Chilen opetusministeriön sivusto, jolla on tietoa maan koulutusjärjestelmästä.

Chilen ulkoministeriön ylläpitämällä sivustolla on lyhyesti tietoa korkeakouluopinnoista ja apurahoista Chilessä.

Chilen yliopistojen rehtorien neuvoston verkkopalvelussa on lista chileläisistä yliopistoista.

Chilen julkisten yliopistojen konsortion verkkosivulla on hakukone koulutusohjelmien (alempi korkeakoulututkinto) etsintään.

Chilen yliopistoverkoston verkkopalvelu, jossa lista verkoston oppilaitoksista.