Maailmalle.netin uutisia

Maailmalle.net on uusittu

Maailmalle.net on nyt entistä helppokäyttöisempi ja vuorovaikutteisempi!

Tässä se on nyt on - ja ihan teitä varten! Maailmalle.netin uudistusprosessi on ollut melkoinen homma, mutta lopputulokseen olemme enemmän kuin tyytyväisiä. Meille oli tärkeää saada sisällöt yhdeksi toimivaksi verkkosivustoksi, joka näyttää freesiltä, on helppokäyttöinen, ja ennen kaikkea vuorovaikutteinen. 

Simppeli ja moderni kokonaisuus

Uudella sivustolla halusimme tehdä tiedon löydettävyydestä entistäkin helpompaa. Olemme karsineet ja yhdistelleet sisältöjä parhaamme mukaan ja suunnitelleet sivuvalikoista mahdollisimman loogisia. Siirsimme Maatieto.netin sisällöt tutkinto-opiskelusta ulkomailla Maailmalle.netin puolelle, joten nyt tiedot kaikista eri kansainvälistymismahdollisuuksista ovat samalla sivustolla. Meille yksi tärkeimmistä jutuista oli saada Maailmalle.net toimimaan moitteitta myös mobiilissa. Vaihdoimme teknistä alustaa, ja nyt sisältömme ovat aiempaa paremmin käytettävissä puhelimella, tabletilla ja muilla laitteilla. Maailmalle.net sai myös uuden logon, ja muokkasimme värimaailmaa uuden Opetushallituksen visuaalisen ilmeen mukaiseksi. 

Tahdomme olla siellä missä tekin. Vastaamme monenlaisiin tarpeisiin myös henkilökohtaisella palvelulla. Tavoitat meidät Facebookissa, chatissa tai soittamalla - tyyli on vapaa! Kokeilimme jo aiemmin chat-neuvontaa testimielessä, ja päätimme ottaa sen nyt vakikäyttöön. Löydät meidät myös Instasta nimellä maailmallenet, ja jos idea saa kannatusta, saatamme hyvinkin hypätä myös Snapchatin puolelle. Perustimme myös blogin, jossa tuuletamme ajatuksiamme kansainvälistymiseen liittyvistä asioista. Tervetuloa juttelemaan kanssamme myös siellä!

Kehittäminen ei lopu tähän

Kehitystyö jatkuu, vaikka sivusto onkin saatu nyt julkaistua. Ihan ensin laajennamme ruotsinkielistä puolta ja tuotamme uusia sisältöjä molemmilla kielillä. Kun tietoa tulee lisää, suunnitelmissamme on kehittää myös Maailmalle.netin hakuominaisuuksia ja helpottaa erityyppisten sisältöjen selailua. Haluamme saada nuorten ääntä ja kokemuksia maailmalta entistä paremmin näkyviin ja kuuluviin, joten aiomme tehdä töitä sen eteen. Myös palvelutarjontamme elää ja muuttuu, ja kokeilemme tarvittaessa uusia välineitä ja palvelukanavia.

Ilolla kuulisimme sinulta palautetta ja kehitysehdotuksia jatkokehittelyä varten!

Palaa otsikoihin