Opiskelemaan Espanjaan
Espanja on Euroopan unionin toiseksi suurin maa, jonka opiskelijamäärät ovat Euroopan korkeimpia. Espanjalaisella yliopistokoulutuksella on pitkät perinteet. Maan ensimmäinen yliopisto perustettiin Salamancaan jo vuonna 1218.
Kuva: Elaine Faith / Flickr
Ulkomaalaisia tutkinto-opiskelijoita oli Espanjassa lukuvuonna 2008–2009 yhteensä 37 230 eli noin 2,7 prosenttia kaikista Espanjan korkeakoulujen opiskelijoista. Suurin osa ulkomaalaisista tulee vielä toistaiseksi EU:n ulkopuolelta, etenkin Etelä-Amerikan maista. Espanjassa opiskelu on kuitenkin varteenotettava vaihtoehto myös suomalaiselle.
Espanjan yliopistot houkuttelevat myös ulkomaalaisia vaihto-opiskelijoita: EU:n Erasmus-vaihto-ohjelman sisällä Espanja on vuosi toisensa jälkeen suosituin kohdemaa. Espanja vetää puoleensa noin 17 prosenttia kaikista Erasmus-vaihtoon osallistuvista opiskelijoista.
Yhteiseurooppalaisen tutkintouudistuksen myötä opiskelijoiden liikkuminen EU-maiden välillä on nyt helpompaa kuin aiemmin.
Espanjan kieli
Espanjalaisissa oppilaitoksissa opetuskieli on espanja harvoja poikkeuksia lukuunottamatta. Espanja on maailman kolmanneksi puhutuin kieli, jota puhuu äidinkielenään lähes 400 miljoonaa ihmistä.Espanja eli castellano on virallinen kieli kaikissa Keski-Amerikan ja lähes kaikissa Etelä-Amerikan maissa, joten Espanjaa voi kieli- ja kulttuurisuhteiden vuoksi pitää Euroopan porttina näille alueille. Latinalainen Amerikka on kehittyvä alue, jolla voi tulevaisuudessa hyvinkin olla ratkaiseva asema maailmanpoliittisesti ja -taloudellisesti.











