Suuntana Britannia

Verotus

Britanniassa palkkatulon veron suuruus määritellään monen eri tekijän perusteella. Jokaisella työntekijällä on verotuskoodi, jonka mukaan työnantaja laskee kuinka paljon veroa palkasta pidätetään.

Britanniassa kannetaan sekä tuloveroa (income tax) että kunnallisveroa (council tax), jolla katetaan  kunnallisista palveluista aiheutuvat kulut. Kunnallisveroa ei pidätetä palkasta, vaan asuinkunta lähettää siitä laskun. Vero on riippuvainen asunnon arvosta. Myös vuokralla asuvat maksavat kunnallisveroa. 

Ensimmäistä kertaa työnteon Britanniassa aloittavat saattavat joutua aluksi maksamaan ns. emergency tax -veroa kunnes saavat varsinaisen verokoodin.

Työntekijä voi saada aluksi myös ns. väliaikaisen vakuutusnumeron eli TN-numeron, kunnes lopullinen vakuutusnumero eli National Insurance (NI) -numero on myönnetty. Huomioi, että kun veroa määritellään,  työnantajan ei tarvitse pitää passia tai henkilökorttia vakuutena, vaan hänelle voi antaa asiakirjoista kopion.

Ennen Britanniaan lähtöä kannattaa olla yhteydessä kotipaikkakunnan verovirastoon ja ilmoittaa sinne ulkomaille muutosta mm. kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi. Ulkomailta saatu palkkatulo tulee myös muistaa ilmoittaa Suomeen tehtävässä veroilmoituksessa/ veroehdotuksessa.

Lisätietoja verotuksesta saa sekä Suomen että Britannian veroviranomaisilta
(Inland Revenue). Kaikki Britanniassa työskentelevät maksavat myös eläketurvamaksuja (National Insurance contributions).

National Insurance Contributions, kansalliset eläketurvamaksut:

HM Revenue & Customs

Inland Revenue Office:

Inland Revenue Office

Suomen veroviranomainen:

Verohallinto

EUlisses - tietoa eläkkeistä

Tietoa suomeksi mm. ulkomaantyöstä kertyvästä eläkkeestä ja sen siirrosta toiseen maahan Euroopan komission EUlisses-sosiaaliturvasivuilla:

EUlisses



Poutapilvi web design - P4