Tutkintojen tunnustaminen
Tutkintojen tunnustamisella tarkoitetaan päätöstä siitä, millaisen kelpoisuuden ulkomailla suoritettu tutkinto antaa työtä tai opiskelupaikkaa haettaessa. Tutkintojen tunnustaminen jaetaan usein ammatilliseen ja akateemiseen tunnustamiseen.
Kun suunnittelet tutkinto-opiskelua ulkomailla, on tärkeää selvittää myös, onko kiinnostuksen kohteena oleva tutkinto ja koulutusohjelma
maan omien viranomaisten hyväksymä. Tästä voi saada luotettavaa tietoa esim. maan opetusministeriön nettisivuilta. (Esim. yksityisten korkeakoulujen tutkinnot eivät aina kuulu maan viralliseen tutkintojärjestelmään.)
Opetushallituksen verkkosivuilta löytyy tietoa tutkintojen ammatillisesta ja akateemisesta tunnustamisesta Suomessa. Linkit eri maiden tutkintojen tunnustamisesta vastaavien viranomaisten sivuille löydät kansainvälisen
ENIC-NARIC-verkoston sivuilta.
Ammatillinen
tunnustaminen
Suomalaisiin julkisen sektorin virkoihin ja
tehtäviin hakijan tulee täyttää koulutusta koskevat suomalaiset
kelpoisuusvaatimukset. Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään voi olla tietyn
tasoinen tutkinto, tietty tutkinto tai tietyt opinnot.
Täyttääkseen kelpoisuusvaatimukset
ulkomailla opiskellut tarvitsee yleensä Opetushallituksen päätöksen tutkinnon
antamasta virkakelpoisuudesta. Opetushallitus päättää ulkomaisen tutkinnon
antamasta kelpoisuudesta esimerkiksi opettajan ja sosiaalityöntekijän tehtäviin
sekä oikeustieteellistä koulutusta edellyttäviin tehtäviin.
Ammatinharjoittamisoikeuden tarvitsevat
esimerkiksi terveydenhoidon ja merenkulun ammatinharjoittajat. Ammatinharjoittamisoikeuden
myöntävät alakohtaiset viranomaiset, esimerkiksi terveydenhoitoalalla Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto.
Yksityisen sektorin työpaikkoihin
haettaessa päätöstä tutkinnon tunnustamisesta ei vaadita, mutta siitä saattaa
olla apua työnhaussa.
Akateeminen tunnustaminen
Opintosuoritusten tai tutkintojen akateemisella tunnustamisella tarkoitetaan ulkomailla suoritettujen opintojen hyväksilukemista Suomessa suoritettavaan tutkintoon tai jatko-opinto-oikeuden saamista ulkomaisen tutkinnon perusteella.
Tällainen tilanne voi tulla esimerkiksi silloin, kun haet jatko-opiskelupaikkaa jostakin muusta kuin siitä maasta, jossa olet opiskellut alemman tutkinnon. Akateemisesta tunnustamisesta korkeakoulut päättävät itse.