Oppilaskunta
Oppilaskunnan jäsenyys on Britanniassa automaattinen: jäsenmaksu sisältyy lukukausimaksuihin. Useimpien yliopistojen, korkeakoulujen sekä ammatillisten oppilaitosten opiskelijaliitot tai oppilaskunnat ovat Kansallisen opiskelijaliiton (National Union of Students, NUS) jäseniä. Tällöin myös opiskelijat ovat automaattisesti NUS:n jäseniä.Opiskelijaliitto on brittiläisissä korkeakouluissa opiskelevien etujärjestö. Se järjestää runsaasti erilaisia sosiaalisia tapahtumia opiskelijoille sekä ylläpitää ravintoloita, baareja ja kauppoja. Lisäksi se tarjoaa neuvontapalveluita erilaisissa opiskelijaelämään liittyvissä kysymyksissä.
Oppilaskunnat neuvovat opintososiaalisissa kysymyksissä, antavat oikeusapua, julkaisevat lehtiä, välittävät asuntoja ja muutoinkin auttavat ja neuvovat opiskelijoita. Tietoa voi saada myös esimerkiksi maahantuloon liittyvistä seikoista, apurahoista, tilapäisistä työpaikoista jne.
Lisäksi oppilaskunnat organisoivat harrastustoimintaa, kuten liikuntaa, näytelmäkerhoja, kulttuuritapahtumia jne. Myös yhteisestä aiheesta (esimerkiksi uskonto, politiikka, etninen syntyperä tai kulttuuri) kiinnostuneet henkilöt voivat muodostaa omia alajärjestöjä (esimerkiksi Chinese Society tai Electronics Society).
Lukukauden alussa oppilaitokset tarjoavat uusille opiskelijoille mahdollisuuden tutustua oppilaitoksien tarjoamiin palveluihin ja vapaa-ajan viettomahdollisuuksiin (freshers’ fair, freshers’ week). Tämän tapahtuman aikana saa tietoa myös erityyppistä harrastustoimintaa tarjoavista opiskelijaklubeista.
NUS:n opiskelijakortti oikeuttaa alennuksiin monissa paikoissa. Alennusta voi saada yleisten kulkuneuvojen matkalipuista, teatterilipuista, ruoasta ylioppilaskunnan kaupassa jne. Tarkempaa tietoa alennuksista saa oman oppilaitoksen NUS:n edustajilta. Opiskelijakortin saaminen voi kestää jonkun aikaa, joten väliajaksi kannattaa pyytää jonkinlainen paperi tai todistus siitä, että on kirjoittautunut oppilaitokseen.












